sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet neuleet

Jonkin aikaa on jälleen vierähtänyt viimeisestä postaukseksta, joulut ja uudetvuodetkin olivat välissä. Monenmoista joululahjaa tein itse tänäkin vuonna, tosin aika viimetinkaan, joten kuvaslado jäi uskomattoman laihaksi. Oikeastaan ainoa varsinainen lahja, josta nappasin kunnon kuvat olivat Kin -sukat.



Lankana 7 veljestä. Malli oli todella mielyttävä neuloa ja sukat valmisuivatkin nopeasti syyskuun pimeinä iltoina. Valepalmikot ovat aina mukavaa vaihtelua apupuikolla neulottaviin, leveämpiin kohokuvioihin, ja tykkään myös koko lopputuloksen ulkonäöstä. Kelpasivat myös ilmeisesti hyvin niin ikään lahjan saajalle - pienistä virheistä huolimatta.


 Seiskaveikkaan jäi into päälle, onhan se sen verran mukava (ja edullinen verrattuna moneen muuhun hienompaan vastineeseen) lanka neuloa. Joten vuoden ensimmäinen työ, Harvest -villatakki, valmistui parissa viikossa. Kyseessä oli ensimmäinen saumattomasti ylhäältä alaspäin neulomani vaatekappale, ja hyvän ohjeen kera onnistuin yllättävänkin hyvin. Paitsi että sain projektista huimasti rohekutta isompien töiden neulomiseen, myös oivan tekosyyn hankkia kuvissa näkyvän huivisoljen, jonka perään olin haikaillut jo kauan.





Näin on tämä vuosi alkanut täällä, pitkälti neulehommien ja kandin parissa. Kuullaan toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin!

(PS. Ravelryni päivittyy tällä hetkellä nopeammalla tahdilla kuin blogi, jostain kumman syystä,)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti